Ihanien naisten asialla jo kymmenen vuotta

. Meiltä löytyy ALUSASUT JUSTIHI EIKÄ MELEKEHEN.

Alusasut Justihi Eikä Melekehen on alusasuja pop up -periaatteella myyvä, asiantuntemuksella palveleva liike Seinäjoella ja ympäristössä.

Perustin yritykseni, kun vuosikymmenen alusvaatemyyjätyökokemukseni myötä hoksasin, että laadukkaille ja ammattitaidolla sovitetuille rintaliiveille ja muille alusvaatteille on Pohjanmaalla tarvetta. Palvelevia alusasuliikkeitä ei tääläpäin juurikaan ole. Moni asiakas arvostaa sitä, että saa ammattitaitoista apua liivien valintaan. 

Likikään kaikille ei markettien ja tavaratalojen liivivalikoimasta löydy sopivia. Moni sortuu ostamaan vääränkokoiset ja huonosti tukevat liivit vanhasta muistista, vaikka oma koko olisi muuttunut. Myös mallit ja mitoitukset vaihtelevat paljon eri malleissa ja merkeissä. Ammattilaisena minua harmittaa, että naiset tyytyvät epäsopiviin liiveihin. Hyvät rintaliivit tekevät, jos ei nyt ihmeitä, niin melkein ainakin: oikein istuvilla liiveillä koko olemus muuttuu. Liiveillä tuetaan ryhtiä ja helpotetaan selkävaivoja. Sen lisäksi vaatteet näyttävät paremmilta, kun alla on asuun ja vartaloon sopivat liivit.

Alusvaatteet ja niiden sovittaminen on intiimi asia ja joskus jotkut arastelevat avun pyytämistä. Useimmiten naiset ovat kiitollisia ammattimaisesta sovitusavusta. Minä olen tällainen helposti lähestyttävä, tavallinen nainen, mikä saa monet rentoutumaan, vaikka liivikauppaan astuminen olisi ensin jännittänyt. Teen parhaani, että kynnys tulla alusasuostoksille on mahdollisimman matala. 

Parasta tässä työssä on yllättää positiivisesti. Moni nainen on avun myötä ollut aivan hämmästynyt siitä, miten suuri vaikutus sopivilla rintaliiveillä on itsetuntoon ja yleiseen olotilaan. Moni on saattanut kuvitella, että juuri minun kropalleni ei vain ole sopivia, kauniita liivejä tehtykään. Varmasti on. Autan sinua löytämään ne. Ihanaa on kuulla asiakkailta itseltään miten tyytyväisiä ja yllättyneitä he ovat. Laadukkaat alusasut tuntuvat ihan erilaisilta päällä ja käytössä kuin mihin monet ovat tottuneet.

- Kirsi Parvi